Happy New Year 2021 !

07.01.2021

Heipparallaa Uusi vuosi on aina uusi alku !

Ihanaa taas elää normaalia arkea eikä joulu kiireet ja stressin aiheet paina enää päälle. Olo on puhdistunut, voi aloittaa puhtaalta pöydältä taas. Noin 1,5 viikkoa vielä ja sitten on aikaa kulunut 4 vuotta adoptio odotuksen merkeissä. Ihan mieletön reissu takana ! Valtavia tunteita ihan joka suuntaan. Voin vain toivoa että nyt puhutaan enää vain viikoista odotuksessa ja pian sylissämme on pieni ihmeemme. Tämän vuoden teemana on Usko adoptiossa, se että kun tuo 4 vuotta täyttyy voi meidän lapsemme tulla pian sen jälkeen. Haluan uskoa siihen että lapsen tuloon ei mene enää pitkään vaan se on pian ! Uskoa että meidän vauvat ovat jo syntyneet ja nyt vain odotellaan puhelua. Pyrin olemaan tänä vuonna positiivisin mielin ja keskittymään omaan hyvinvointiin ja erityisesti opettelemaan rentoutumista. Paljon hyviä ajatuksia ja toiveita. Niistä lisää seuraavissa postauksissa.

13.01.2021

Tänään tulee kuluneeksi 1,5 vuotta adoptioluvan saamisesta. Hassua tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen.

Mietin parisuhteen ja adoption yhteisvaikutuksia.

Joskus sosiaalityöntekijä mainitsi, että jos parisuhde on huonolla tolalla, lapsen tulo perheeseen ei ainakaan paranna tilannetta.

Mutta miksi osa kokee että adoptioprosessi repii parisuhteen riekaleiksi ? Tekeekö pitkä odotusaika kummankin puolison väsyneeksi ja tyytymättömäksi ? Eikö yhdessä prosessin läpikäyminen vahvistaisi suhdetta entisestään ?

Miksi koemme olevamme yksin, kun meitä on monia muita samassa tilanteessa ympäri maailman. Tuntuuko että puolisosi on näkymättömän muurin takana jonne et pääse ? Hän odottaa lasta eri tavalla, kommunikoi muttei ehkä toivomallasi tavalla. Niin minustakin parisuhteemme on vahva, mutta mieheni ei osaa puhua tunteista samoin kuin minä. Se on raskasta ja turhauttavaa. Se on asia mikä hiertää odotuksessa. Siksi onkin hyvä että minulla on vertaistukea muista odottaja naisista, joiden kanssa voin jakaa odotuksen ilot ja surut sekä pohdinnat adoptiovanhemmuudesta. Mieheni kuuntelee, vastailee ja miettii asioita, mutta hän ei osaa keskustella tunteistaan. Sekin on ok, se on hänen tapansa käsitellä asioita. Mieheni sanoi joskus riidellessämme arjen asioista että olen pahalla päällä useammin kuin ennen. Myönnän niin olen koska olen väsynyt, väsynyt oman vauvan odottamiseen ja 4 vuoden raskausaikaan. Haluan alkaa elämään tätä elämää, haluan perheen ja lapsia joita olen odottanut jo 8 vuotta meille. Tuoko se adoptio ja adoptiolapsi sitten sitä onnea ? En tiedä mutta ehkä se tuo yhteen kaksi särkynyttä sielua, lapsen ja vanhemman. Voiko adoptio musertaa parisuhteen ? Kyllä ihan kuten muissakin perheissä, jos lapsi tulee huonoon tilanteeseen se harvoin parantaa asioita. Joillekkin lapsettomuus ja adoptioprosessi käy vain liian koville ja ajavat pariskunnan erilleen. Loppua kohden parisuhteissa ja perheissä voi olla eroja, onko se sitten luonnollisesti tai adoptioprosessin kautta tapahtunut. Yhteistä on kuitenkin parisuhde ja perhe. Pimeinä hetkinä voi tuntua että olemma niin yksin tässä, mutta me emme ole. Meitä on monta samassa tilanteessa. Uskalla puhua me olemme täällä tukenasi.

17.01.2021

Ja 4 vuotta myöhemmin... 17.01.2017 Alkoi pitkä, tunteikas ja toiveikas matka adoptiossa. Tuolloin ajattelin kaiken menevän nopeammin kuinka harhaiset ajatukset oli siitä että tässä vaiheessa meillä olisi jo pieni kotona.

Kuitenkin olen äärimmäisen tyytyväinen tähän pisteeseen missä olemme tänään, tämä on meidän matkamme perheeksi enkä vaihtaisi sitä kenenkään muun matkaan. Luojalle kiitos tästä upeasta oppimatkasta jota en olisi ehkä koskaan kokenut jos olisi asiat menneet toisin.

Jos jotain on oppinut 4 vuodessa itsestään on se että vielä 4 vuoden jälkeen sitä jaksaa olla toiveikas ja uskoa että jonain päivänä se puhelu ja lapsi tulee kotiin.

Olen onnellinen ja positiivisin mielin, uskon että meidän pieni ihme on pian kotona. Jotain ihmeellistä ja ihanaa on tulossa. Toiveemme on kuultu ja uskon sen toteutuvan. ❤

4-vuotta Adoptio prosessissa.

21.01.2021

Positiivisten ajatusten paikka. 

Olen yrittänyt keskittää ajatuksia positiivisiin painopisteisiin, todellakin yrittänyt alku lähti hyvin ja sitten siitä tulikin lähestulkoon päivätyö yrittää pitää fiilistä korkealla.

4 vuoden täyttymys prosessissa tuo omat haasteensa ajatuksiin sekä kaiken näköisiä muitakin huolia on tässä ollut mielen päällä.

Adoptio ystävät jaksavat tsempata, vaikka ei heidän tarvitsisi. Välillä koen olevani maailman rikkain ihminen että kaiken tämän 4 vuoden raastavan raskaan byrokratia polun keskellä on tullut löydettyä upeita ihmisiä pitämään pystyssä kun oma maailma horjuu. Oli asia mikä tahansa.

Minusta on ihanaa jutella heidän kanssaan päivittäin ja siis todellakin pidämme yhteyttä päivittäin. Jutellaan kaikenlaista ja myös adoptio asioita. Joku saattaa esim kysyä miten toinen haluaisi kuulla toisen lapsi uutisen, tai esitellään kuvia lapselle ostetuista tavaroista jne.

Vitsailemme myös paljon adoptiosta, ei tässä muuten jaksaisi ja se tuo toisaalta lähemmäs toista kun on toinen joka käy samaa läpi ja on turhautunut ehkä samoihin asioihin.

Kyllähän se nyt vaan on niin että katsoi asiaa mistä kulmasta vain, niin kyllähän kaikki adoptiossa olevat odottajat haluaa sen puhelun lapsestaan. Kyllä mekin on ystävien kanssa monesti naureskeltu sitä että mahtaako sosiaalityöntekijöillä olla puhelinlaskut maksamatta kun ei sitä puhelua jo ala kuulumaan.

Tai ehkä ne sosiaalityöntekijät ovat menneet bunkkeriin ja siellä ei ole sähköjä joten joutuvat kuntopyörillä polkee sähköä läppäreihin ja luureihin.

Tärkeintä tässä odotuksessa on ehdottomasti tukiverkostot ! Rakastan kaikkia ystäviä jotka olen saanut tästä adoptiosta, he ovat suurin voimani joka päivälle vitseillä tai ilman. Odotan kaikille puhelua lapsesta ihan kuten omaakin puhelua. Ja sitten kun niitä puheluita alkaa tulla me kaikki itketään silmät päästä ja kiljutaan ääniviestejä toisillemme. 

Adoptio Ystäville ❤

Kiitos teille rakkaat että olette mukana elämässäni, en tiedä miten jaksaisin ilman teitä 💞

23.01.2021

Mieheni ❤

Kaikista kiitoksista suurimmat tällä matkalla tähän asti ja tästä eteenpäin kuuluu sinulle.

Sinä lähdit toteuttamaan toivetta omasta perheestä avoimin ja varmoin askelin. Kun minä horjuin sinä pidit kiinni. Kun minä meinasin murtua paineiden alla ja koin huonoa oloa lapsettomuudesta sinä nostit ylös ja kannustit joka kerta.

Toivoin eniten maailmassa että olisin kyennyt kantamaan lapsemme maailmaan kanssasi. Olet uskomattoman avoin asioille, teet kaikkesi sen eteen että saisimme lapsen jota olemme niin kauan odottaneet ja toivoneet.

Sinä saat minut tuntemaan etten ole vajaa ja tyhjä. En aina ees käsitä kuinka tämä prosessi sai alkunsa automatkalla kaveriperheen luota kotiin ajaessa yöllä.

Kysyin yön pimeydessä autossa. Mitä jos adoptoitaisiin lapsi ? Sinä et kyseenalaistanut sinä yönä etkä koskaan sen jälkeenkään. Sinä tartuit puhelimeen pari viikkoa myöhemmin.

Kuinka paljon olemme oppineet tämän prosessin kautta toisistamme, suhteestamme, läheisistämme.

On mieletöntä katsoa aikaa taaksepäin ja huomata kuinka sinä olet kasvanut tueksi jota olen tarvinnut kun olen epäillyt, kasvanut mieheksi ja aviopuolisoksi. Tiedän että handlaat myös isän roolin. Sinä olet siellä jo perillä. Odottamassa lastamme kotiin.

Olen kiitollinen että olen saanut kulkea tätä matkaa juuri sinun kanssasi ja sanoi muut mitä tahansa milloin tahansa, sinä tiedät että en vaihtaisi sitä mihinkään. Arvostan sinua ihmisenä, tukena, turvana, puolisona ja tulevana lapseni isänä.

Tiedän että lapsemme tulee aina olemaan turvassa kanssasi, sinä tulet olemaan isä joka on paikalla, isä joka opettaa lapselleen kädentaitoja. Sinä jaksat selittää samat kuluneet seikkailusi ja tarinasi yhä uudelleen lapsen kuunnellessa.

Kiitos kun olet puolisoni, tukeni ja turvani. ❤

Kiitos tästä upeasta matkasta jota kuljemme yhdessä. ❤

25.01.2021

Puhuin eräänä päivänä mieheni kanssa blogista ja sen jatkosta tulevaisuudessa.

Kun kerran puhuimme adoptiosta muutoinkin ja blogista, kerroin hänelle etten tiedä blogin kohtaloa tällä hetkellä tulevaisuudessa. Tästä on muodostunut tärkeä osa elämääni.

Mutta mietin myös sitä mihin aika ja energia riittää kun ja jos lapsi tulee. Miksi mietin sitä edes ??? TOTTAKAI SE TULEE !!! Kuitenkin en ehkä siinä kohtaa halua jakaa lapsen takia koko maailman kanssa sitä elämää.

Tämä odotusaika on niin erillaista kun ei puhuta tietystä ihmisestä vaan kaikki on ajatuksia ja haaveita. Lisäksi itse odottajana kaipasin kovasti muiden kokemuksia odotuksesta ja sen kestosta.

Yöt pitkät etsin juttu kavereita netistä adoptioon liittyen, monen mutkan kautta niitä vasta löytyikin. Myöskin aktiivisia blogeja oli miltein mahdotonta löytää.

Kun alotin blogin halusin kirjoittaa omista ajatuksista matkan varrella, lisäksi kertoa prosessista. Kerron kyllä kasvotustenkin jos asiasta joku kysyy.

Tooooodella monella on vääriä käsityksiä adoptiosta ja miten se toimii, kuinka paljon siihen liittyy kaikenlaisia asioita ja paperitöitä ! Se ei ole vain iloista odottelua. Kyllä se on palkitsevaa itsensä tutkailua ja haastamista vaikeuksien edessä. Mutta toisinaan väsyttävää toistamista ja vitutusta.

Kuitenkin tällä hetkellä blogi jatkaa eloaan niin kauan kunnes lapsi saapuu ja sitten katsotaan tilannetta uudelleen.

Kiitos kaikille lukijoille, joita jorinani kiinnostavat nähtävästi kun sivusto iloisesti ilmoittaa jatkuvasta noususta sivulla. 👏🏻 Onhan tämä ollut pitkä reissu mutta eiköhän tässä maaliin pian päästä hyvillä mielin. ❤

28.01.2021

Tuleeko meistä perhe koskaan ?

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta ja alusta asti toivoneet lasta, minä olen toivonut lasta jo 15 vuotta. Tänään koen vaikeita tunteita adoptiota kohtaan.

Turhautunut, epätoivoinen, väsynyt. Siinä ne päällimmäiset tunteet. Mietin miksi adoption pitää kestää vuosia ? Onko se lapsen etu että vanhemmat odottavat häntä vuosikausia ? Onko se lapsen etu että vanhemmat ovat vanhoja lähestulkoon 40 vuotiaita siinä vaiheessa kun lapsi tulee ? Onko se oikein että tulevat vanhemmat uuvutetaan vuosia kestävässä byrokratia prosessissa ? Kaikessa vedotaan lapsen etuun.

Mites ne vanhempien oikeudet ? Jos tässä ajatellaan vain lapsen etua, minulla herää kysymys siitä että onko se tosiaan aitoa lapsen edun ajattelua siinä kohtaa, jos ei ajatella adoptiovanhemman hyvinvointia matkan varrella. Kuitenkin jos vanhemmat ei voi hyvin niin ei se tulehtunut ilmapiirikään ole lapsen etu.

Lopetin joskus koulun kesken nuorena ja siitä lähtien olen ollut töissä ja sen jälkeen olen kylläkin opiskellut 4 ammattia itselleni ja lisää on suunnitelmissa tulevaisuudessa. Tuolloin kun lopetin koulun kesken syy oli se että tajusin keskivaiheilla ettei moinen ala minua kiinnosta. Nyt mietin miten tämän adoption aikana olen miettinyt joskus väsyneenä ja turhautuneena etten jaksa enää sekunttiakaan tätä. 

On vaikea löytää syitä jaksaa tätä prosessia koska kukaan ei kerro mitään lohdullista ja ei vaan jaksaisi koko ajan sosiaalityöntekijääkään pommittaa viesteillä ja puheluilla että vastaa ja kerro jotain lohduttavaa. Vauvojakin nyt vissiin liikkunut huonosti niin yritä tässä nyt olla positiivinen.

Ihmiset ja lapsensa saaneet sanoo tsemppiä, haleja jne. tajuamatta miten nuo sanat on kuultu vuosia ja kun se ei vaan enää riitä siihen että jaksaisi paremmin. Ainoo mikä tähän enää auttaa on se lapsi. Helvetin jaxuhalit ei tässä auta enää.