12.04.2020

Pahoittelen etten ole kerennyt täällä kirjoittelemaan elämässä on menossa kiireinen kausi ja energiaa pitäisi saada riittämään joka suuntaan ja aikaa ! Aloitin uudessa työpaikassa ja siellä on mennyt mukavasti, työkaverit on mukavia. Koiramme meni eläinlääkärin tarkastettavaksi jalostushommia ajatellen muutoin terve koira mutta valitettavasti polvessa on joku vika jonka kasvattaja haluaisi selvittää ennen päätöstään jalostaa. Ymmärrän tämän mutta samaan aikaan painaa huoli jos kokeillaan onko periytyvää ja pennuilla on samaa vikaa mihin pennut sijoitettaisiin. Täytynee vielä puhua kasvattajan kanssa asiasta. Adoptioasiat eivät etene mihinkään, tai eteneehän ne muttei siis mitään uutta odottamisen lisäksi. Tänään siis 3 vuotta ja 3 kuukautta prosessia takana. Välillä tuntuu ettei lapsi tule ikinä. Äitienpäiväkin lähestyy uhkaavasti muistuttamaan taas kerran siitä oman elämän tyhjästä kohdasta. Metsämme on täynnä jo valkovuokkoja. Takaraivossa vain hakkaa sosiaalityöntekijän sanat "Ei tänä vuonna, hyvin hyvin epätodennäköistä että tulisi tänä vuonna" Tällä hetkellä tosin tuntuu että maailmassa on niin paljon kaikkea menossa (koronatilanne) että nyt ei olisi kovin hyvä aikakaan siihen. Olemme erään odottajan kanssa vitsailleet siitä että hän voi ottaa lapsen nyt ja me sitten syksyllä. No tämä on tietenkin tälläistä adoptio huumoria. Ei tätä kukaan täysjärkinen jaksaisi ilman vertaistukea, huumoria ja välillä ihan hervottomia raivareita kun oikein turhauttaa ja kiukuttaa tämä odotus. Onneksi on tekemistä ja suunnitelmia joten aika menee mukavasti ja adoptiohan pyörii tuolla taustalla mukavasti omaa vauhtiaan. 

19.04.2020

Vauvakuumetta pukkaa päälle toisinaan näin keväällä vaikka maailman tilanne on nyt niin huono. Vaikka olen pitänyt etäällä ajatukset lapsen tulosta on ne taas yhtä toiveikkaasti pistänyt päätään hieman esiin kuten valkovuokot pihallamme. Juuri toissa päivänä mietin että kyllä tämä adoptio aina vaan jaksaa yllättää ihmismieltä, jotkut sanovat että 4 vuosi on kamalin ja jotkut vaan ottavat koko touhun rennosti. Itse olen pingottanut itseni niin kireäksi että en tiedä saako näitä mikään hieroja enää auki. Mutta tämä vuosi on ollut yllättävän helppoa tähän mennessä elää adoption osalta. Tuntuu siltä kuin olisi vihdoin saanut jonkun rauhan sisälleen. Sillä tavalla kun heti vuoden alussa sosiaalityöntekijä sanoi että lasta ei usko meidän saavan tänä vuonna mutta kuitenkin korosti sitäkin että aina voi tulla näitä että kaikki vaan osuu kohdalleen ja saakin nopeammin. Silti ns itse koin sen hyväksi että tavallaan ehkä sitä kaipasinkin hänen suustaan siinä mielessä että sain sen mielenrauhan että okei ei sitten hirveen toiveikas kannata olla tänä vuonnakaan. Vaikka kuten olen sanonut aikaisemminkin. Eihän se olisi sitäkään sanonut vaikka olisikin niin että tietäisi jo meille tulevan lapsen. Mutta siis että joku ulkopuolinen sanoo sen ääneen että ei tänä vuonna niin sitä osaa asennoitua eri tavalla. Onneksi työ pitää kiireisenä. Itseasiassa niin kiireise etten kerkeä juuri kirjoittelemaan ja jos siihen olisi aikaa niin sitten on niin loppu että kaatuu vaan sohvalle suoraan kun on mahdollisuus. Siitä huolimatta oikein aurinkoisia päiviä kaikille pysykää terveinä !

21.04.2020

Nyt kiukuttaa. Juuri kun kehuin että nyt on odotus ollut helppoa niin tadaa. Alkoi kiukuttamaan samantien koko touhu. Miksi tässä kestää ? Samantien kun kiukkuaa sitä että kestää no onhan tässä jo odotettu yli kolme vuotta ihmekkään jos alkaa harmittaa tää touhu jo, samantien painaa syyllisyys päälle ei pitäisi valittaa, en saisi valittaa ja tuntea näin, en saisi olla itsekäs ja toivoa lasta nyt kun maailman tilanne on tämä. Arvatkaa mitä. Valitettavasti olen. En jaksa olla koko ajan positiivinen, en jaksa koko ajan hehkuttaa kuinka tämä tilanne ei haittaa. Haittaa se ! Olemme vuosia odottaneet omaa lastamme kotiin, saaneet kokea tuskaa ja surua, tehneet kipeitä päätöksiä joista viimeisintä kannan mukanani joka päivä ja joka saa kyyneleet silmiin entistä herkemmin. Tässä on käyty niin suuria taisteluita sen eteen että omat haaveet perheestä täyttyisi ja kellään tässä maailmassa ei ole mitään hajua siitä mitä me on koettu yhdessä. Eilisestä asti olen ollut kiukkuinen ja tekisi mieli murjottaa ja sosiaalityöntekijälle laittaa viestiä että ei kiinnosta enään kun vaikka miten olisi ja tekisi tuntuu ettei millään ole merkitystä. Lisäksi painaa huoli että kun he kuuntelee biologisten vanhempien toiveita paljon ettei kukaan toivo meidän kaltaisia vanhempia lapselleen. Ylenpäätänsä liikkuuko lapset nyt korona aikana. Väliaika tietoja ei juuri saa mistään ja ärsyttää. Tämä taas menee ohi jossain vaiheessa mutta nyt ärsyttää ja paljon ja ihan kaikki tässä prosessissa. Tämä on niin epäreilua.

24.04.2020

Noh laitoin sitten kyselyä Sosiaalityöntekijälle ja sieltä sai vastaukseksi pari päivää sitten että Kotimaan adoptiot toimii normaalisti eli lapsia sijoitetaan jos niitä tulee sekä tapaamiset ja neuvonta toimii mutta tällä hetkellä etänä. Kun kerroin tunteistani adoptiota kohtaan ja turhautuneisuudesta toivoin sosiaalityöntekijältä ehkä jotain tsemppausta. Mutta sieltä päästä ei tullut mitään muuta kuin paha mieli. Tuli tunne että ei saisi kyllä edes mitään ns negatiivista tuntemusta olla. Ja siis pidän sosiaalityöntekijästämme ja hän on todellakin mukava ja hyvä meidän mielestämme. Mutta silti jäi huono maku suuhun tuosta viestistä, ihan siinä määrin että sanoin miehelle että minä en kirjota enää mitään kuulumisia että mies saa laittaa tai sitten soittakoon ja kyselköön. Meni hieman tunteisiin kun sanotaan että voi viestiä laittaa jne ja kun laittaa niin tuntuu että ei saisi laittaa. Mutta jos jotain positiivistakin eilen sain tietää että koiramme on jalostuskuntoinen ja pian aletaan sitä suunnittelemaan 😊 ja toivottavasti saadaan pikku pentuja 😍

01.05.2020

Hyvää Vappua kaikille ! 🥳

Tässä on taas ollut töissä niin mieletön kiire kun vappu sekoittaa kaikkien arkea ja sitten arjessa muutenkin huolta ja murhetta. Koulu ei etene en vain jaksa töiden keskellä keskittyä mihinkään ei ole aikaakaan. Simaakin tuli tehtyä ja tulipahan hyvää. Tänä vuonna ostin itse vappupallon yleensä mies ostaa. Muita koristeita ei sitten olekkaan tänä vuonna. En vain ole jaksanut panostaa kumpaankaan en pääsiäiseen enkä vappuun. Ei nyt ole ollut juhlafiilistä ollenkaan. Äitienpäiväkin on kohta ja taas kerran alkaa masentaa. Taas yksi vuosi kahdestaan. Josko ensivuonna sitten jo juhlittaisiin sitä päivää. Pesukoneemme oli pari viikkoa tuotevakuutuksen huollossa kun piti mekkalaa lingotessaan ja Keskiviikkona saimme sen takaisin. Luojan kiitos oli hieman työlästä pyykätä käsin ja kun ei niitä saa kuivaksi millään puristeltua ja vaikka kuivurikin olemassa niin kyllä aikaa meni monta tuntia että läpimärät vaatteet oli kuivia. Onneksi nyt taas kunnossa. Adoptiossa ei tapahdu mitään uutta. Odotellaan ja odotellaan. Tai oikeastaan enää ei ees odotella, kyllä se toivo on aikalailla jo hiipunut kokonaan tälle vuodelle. Ehkä tosiaan ensi vuodeksi sitten. Voimaa tuo työt kun saa ajatukset muualle kokonaan. Ja työkaverit on mukavia. Ja kun nyt on sellaisessa hyvähenkisessä paikassa töissä niin huomaa miten huono ilmapiiri aikaisemmissa paikoissa on ollut. Sitä arvostaa ihan eri tavalla ja jaksaa töissä paremmin ! 😊

07.05.2020

Eilen ja tänään on saanut kotona nautiskella ihanasta aurinkoisesta ilmasta kotona vapailla. Eilen sijoitin pinnasängyn takaisin paikoilleen ja uskaltauduin jo seinälle liimaamaan tähtiä ja kuun nalleineen, samalla siistin sänkyä. Vauvakuume tuntuu taas nousevan kun mennään kohti Äitienpäivää. Katselin kalenteria tässä aamulla ja kohta ollaan tosiaan kesäkuussa ihan hurjaa ! Samaan aikaan hieman alkoi harmittamaan että ollaan tosiaan puolessa välissä vuotta kohta eikä vauvaa vain kuulu. Tämä nyt oli odotettavissakin mutta olisihan se kesävauva ihan kiva silti. Eilen sain viimeisen näyttöpäivänkin varattua ja aloin työstämään sitä suunnitelmaa siihen. Juhannusviikolla taas jännätään !

Unohtui mainita että 05.05.2019 Aloitin tämän blogin ja upeasti on vierailijoita kertynyt tänne. Kiitos kaikille 💜

10.05.2020

Hyvää Äitienpäivää. Tuo eilinen Lapsettomien lauantai meni itselläni ihan ohi kun tuli oltua töissä. Tänä vuonna tämä päivä meni todella paremmalla fiiliksellä kuin viime vuonna, tosin olin tähän päivään henkisesti varautunut jo vuoden ajan. Tänään sain perinteisesti valkovuokkoja omasta metsästä miehen keräämänä, aamupalan söin auringon lämmittäessä terassillamme ja grillasimme eilen ostetulla grillillä tänään ja söimme ulkona 🥰 päivä oli aivan ihana ja täynnä rakkautta. Koiramme olivat ulkona 2-4 tuntia kanssamme nauttimassa ilmasta ja kumma kyllä illalla ei ole kovin suurta tunkua ollut ulos. 😂 Ja hei sain tietää viikolla vapaapäivieni aikana että eräs pariskunta oli saanut kotimaasta vauvan ! Aivan ihanaa ja olin super onnellinen heidän puolestaan 😊 ja siis olen vieläkin onnellinen heidän puolestaan toi kyllä toivoa omaankin prosessiin. Välillä tämä on hassua tuntuu että nyt ollaan lähellä ja kohta se vauva tulee sitten tulee päiviä kun voisi vajota sängyn alle surunsa kanssa. Niin tai näin tämä on mielenkiintoinen matka kohti vanhemmuutta. Pysykää Terveinä !

13.05.2020

3 vuotta ja 4 kuukautta.

En löydä enää sanoja. Lähellä ollaan mutta niin kaukana vieläkin. Yritän pysyä positiivisena ja tietysti tekemistä on koko ajan ja sitä menee jollain ihmeellisellä selviytymis moodilla päivästä toiseen. Töissä on kiire ja kotiin päästyä niin rättiväsynyt että nukahtaa sohvalle. Adoptioprosessimme on tosiaan kestänyt Pelastakaa Lapsiin rekisteröitymisestä asti laskettuna 3 vuotta ja 4 kuukautta.

Adoptioluvan saamisesta tulee tänään täyteen 9 kuukautta.

Adoptiolupa on voimassa 1 vuosi ja 2 kuukautta enää. Tämän jälkeen paperisota alkaa ja lupaa haetaan uudelleen. Välillä on tunne että kohta se tulee ja sitten tulee sellainen että ei se varmaan tule ikinä, ja ollaan ihan huonoja vaihtoehtoja vanhemmiksi, kuka meitä edes valitsisi. Tässä kyllä oikeasti menee ajatukset ihan vuoristorataa. Mitä kauemmin tämä prosessi kestää sitä enemmän tulee pelkotiloja siitä että mitä jos ei sitä juuri meille sopivaa lasta löydykkään ikinä. Tai no ei siis meille sitä etsitäkkään vaan lapselle sopivia vanhempia. Mutta kuitenkin tiemme eivät kohtaa. Vuorataanko talo täyteen koiranpentuja ja hoidan sitten vauvakuumettani siinä... Kyllä voin myöntää. Minua pelottaa. Mitä jos jäämme lapsettomiksi ? Mitä jos meille ei suoda ikinä vanhemmuutta. Se ajatus on karmaisevan julma. Rakkautta olisi antaa, hoivaa ja huolenpitoa. Tyhjä syli odottaisi halattavaa. Miten kauhean lohduton ajatus on kun ei ole vaihtoehtoja. Lukeeko veikkauskoneessa voitto vaiko ei voittoa. Mikä tämän tien päässä odottaa meitä ?