04.02.2020

On taas ollut tapahtumaa täynnä koko alku viikko. Eilen oli eka päivä töissä ja sitten koiriemme kasvattaja soitti ja halusi puhua kaikenlaisia asioita. Tänään myös postissa tuli tilaamani kukkatelineet kesäksi pihalle. Noo kuumeisesti tässä odotellaan ensi viikon Tiistaita jolloin on tuo toiseksi viimeinen näyttö päivä sitten kuun loppua jolloin pääsee juttelemaan sosiaalityöntekijämme kanssa. Puhuimme yksi ilta mieheni kanssa kun saa lapsitiedon niin mieheni sanoi että hän pelkää että ei muista kysyä ja muista kaikkia yksityiskohtia puhelusta, sainkin siitä idean että kirjoittaisin koneella listan ja siihen voisi mies sitten kirjoittaa tietoja esim lapsen sukupuoli, ikä, vastaukset. Siis jos nyt hän sattuisi saamaan puhelun mutta pahoin pelkään itse saavani sen. Luulen että Sosiaalityöntekijämme ei soita miehelleni siitä syystä sillä mieheni ajaa työkseen isoa autoa niin tiedä miten siinä järkytyksessä käy auton ratissa, sinäänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan että puhelu tulisi itselleni mutta olen toivonut että saisin asian kuulla mieheltäni ❤ osittain myös siksi että pelkään omaa reaktiotani että tunnen oloni paremmaksi jos saan kuulla uutisen mieheltäni. Istutin joku aika metsämansikkaa ja hyvin ovat alkaneet kasvamaan toivon vain etten vahingossa onnistu tappamaan niitä.

09.02.2020

Ensimmäinen viikko töissä takana ja hyvin on mennyt, väsymys toki pistää vaivaamaan toisinaan töiden jälkeen niin on tosiaan jäänyt tuo adoptio asioiden miettiminen taas vähemmälle. Silti tänään mietin että siitä on puoli vuotta aikaa kun saimme luvan. Taas ihan järjetöntä mihin se aika hävisi yks kaks. Mieheni kanssa tänään puhuimme odotuksesta ja kuinka molemmat toivoo lapsen tuloa pian. Mieheni on sellainen leppoisa odottaja ei oikeastaan turhaudu ollenkaan odotteluun, minä taas voisin repiä hiukset päästä ja hyppiä seinille turhautumisesta. Sanoisin että turhauttavin asia on tietämättömyys ja ruuhkassa olevan olo. (Koska tämä etenee) Joskohan tänä vuonna se lapsi tulisi kotiin 😇 ehkä liikaa toive ajattelua mutta pakko se on välillä, ei tätä muuten jaksa. Lisäksi tiistaina on vapaapäivä ja koululla tuolloin näyttötilaisuus se myös tässä hermostuttaa. Tänään mies siivosi auton ja muutenkin touhusi omiaan. Itse kulutin aikaani pyyhkimällä pölyjä, imuroimalla ja pesemällä pyykkiä. Illalla askartelin kännykkäpussin minne saa kännykät laitettua kun haluaa yhdessäoloa ilman niitä.

11.02.2020

Tänään oli vapaapäivä ja aamulla pari tuntia meni koululla näyttötilaisuudessa. No kyllähän se näyttö sitten läpi meni. Enää yksi jäljellä ja sitten se on siinä se koulu. Parin viikon päästä olisi sosiaalityöntekijän tapaaminen, hieman kyllä ahdistaa sinne meno. Kyllähän on kiva nähdä ja vaihdella kuulumisia mutta sitten siinä tapaamisessa on aina myös se huono puoli että voi lähteä sieltä sekavien tuntemuksien kanssa. Eihän se kivaa kuultavaa ole jos kuulee että vauvoja tulee todella vähän adoptioon. Eikä sitä toisaalta halua näyttää sosiaalityöntekijälle sitäkään kuinka ahdistunut ja turhautunut on itse odottamiseen. No ehkä saan kerättyä positiivista energiaa tuohon päivään tämän parin viikon aikana. Ainakin tämä näytön läpi meno tänään antoi mukavaa alkua siihen. Puhuin tässä kerran erään ihmisen kanssa prosessista ja hän nyt sattui olemaan nuori ihminen joka ei tykkää lapsista mutta häntä kiinnosti silti adoptio prosessi millainen se on. Keskustellessamme huomasin paljon miten hänellä oli vääriä käsityksiä adoptiosta. Suomessa on paljon orpoja lapsia, miksei niitä vaan voi antaa niille jotka niitä haluaa jne. Niin voi kun se olisi niin helppoa mutta suomen lait sekä lapsen etu on näissä se määräävin tekijä. Adoptio on moni vuotinen prosessi ja henkisesti raskas. Moni jättää sen kesken jne. Adoptioon tulee sitoutua eikä siihen missään nimessä tule lähteä vääristä syistä. Hakija ei oikeastaan pysty mitenkään itse nopeuttamaan prosessia siinä ollaan hyvin pitkälti vain virran vietävänä.

14.02.2020

Ihanaa Ystävänpäivää ❤

Tietenkin se meni töissä ja sohvalla retkottaen töiden jälkeen ja miehen kanssa illalla Frendien jaksoja katsellen. Eilen mies toi ruusuja ja Geisha sydänsuklaa rasian. Tänään ollaan vain kahdestaan mutta rakastetaan kuten jokainen päivä. Parhain ystäväni 👫

15.02.2020

On tässä ollut kaikenlaista ja olen jutellut paljon muiden odottajien kanssa. Aloimme juttelemaan erään odottajan kanssa ja innostuimme hieman liikaa tekemään diagnoosia jokaisesta asiasta ja lopulta asia lähti niin käsistä etten nukkunut koko yönä ja seuraavana aamuna vauhkosin miehelle vauvan mahdollisesta tulosta meille jos merkit pitäisi paikkaansa. Taas kun on tuo tapaaminen ihan nurkan takana sosiaalityöntekijän kanssa menee ihan pasmat sekaisin itsellä. Miehen kanssa tänään puhuttiin siitä että jos tapaaminen on sellaista niitä näitä jutustelua ei varmaan ole mitään tiedossa mutta jos sosiaalityöntekijämme kyselee paljon kaikenlaista voisi ehkä vauvaa olla tyrkyllä 🤔 sosiaalityöntekijämme välttelee kysymyksiä loistavasti hänellä on kyllä pitkä ura takana ja en usko että saan häntä mitenkään murrettua tälläkään kertaa kertomaan yhtikäs mitään. No ainahan sitä saa toivoa ja kysellä.

17.02.2020

No niin sain tietooni että 8 vauvaa on Etelä-suomen alueelle annettu adoptioon viime vuonna. Vuosi on ollut parempi kuin aikaisemmat. 👍Toivottavasti nyt pian tulisi se omakin vauva kotiin. On se vaan ihmeellistä miten mieli tekee tepposia ja analysoi kaikkea todella tarkkaan ja todella moneen muotoon. 2 viikkoa on ollut vahva tunne että nyt se tulee ja sydän kurkussa vaahdonnut asioita puolison kanssa. Sitten tulee ne pienet hetket päivästä kun menee mieli matalaksi ja on todella negatiivinen että ei se kyllä tule meille ikinä, varmaan ollaan ihan pohjalla hakijoista. Onneksi ensi viikolla pääsee tosiaan vuositapaamiseen josko sieltä saisi mielenrauhaa. Tai sitten vain pahemmaksi menee fiilis. Eilen kaivoin vauvan vaatelaatikonkin esiin helpottamaan omaa vauvakuumetta, no eipä se auttanut juuri yhtään. Sitä tonkiessa alkoi vaan stressata mitä kaikkea puuttuu ja tarvitsee vielä hankkia 😔 Soi jo puhelin täällä ollaan ihan ylikypsiä jo.

20.02.2020

Taas yksi masentava päivä takana. Ei puhelua ei vauvaa. Noh sain eräästä kaupasta kutsun videohaastatteluun jonka tein tänään kun olin kotona. Nyt sitten odotellaan josko sitä saisi ihan palkkatyötä sieltä. Hieman leikkasin hiuksiani kun tuo vuositapaaminen lähestyy haluu edes jotenkin olla siistin näköinen. Jännittää tapaaminen ja jännittää kyllä mitä siellä jutellaan no ei tietenkään ihmeempiä mutta tahtoo tietää kaikenlaista !!!! Alkuvuosi on ollut kyllä epätoivoisin ehkä ikinä tässä adoptiossa siinä mielessä että joka päivä olen ajatellut joko nyt joko nyt joko nyt. Tulisko se PUHELU TÄNÄÄN ! No ei. Eihän se tietenkään voi tulla 🙄

24.02.2020

Vapaapäivä ja ulkona paistaa pitkästä aikaa aurinko siis aivan ihanaa. On ollut vähän sellanen vaihe että en juuri ole muuta tehnyt kuin töitä, ja jutellut adoptio-odottajien kanssa. On helppoa jutella toisten odottajien kanssa kun heillä on ymmärrystä prosessiin ja sen tuomiin turhautumisiin ja vaikeisiin tunteisiin. Monesta odottajasta on tullut todella läheinen tukipilari. Meillä olisi vuositapaaminen Keskiviikkona sosiaalityöntekijän kanssa ja vähän kyllä toivon että sieltä saisi edes jotain positiivista kuulla. Voisi se vauvakin vaikka tulla. Mutta saa nähdä mitä kuullaan. Äitikin oli alkanut tekemään vauvamattoa ja vaunupeitettä vauvalle. Mikä tuli yllätyksenä itselleni niistä tulee kyllä äärimmäisen söpöt kunhan valmistuu, onneksi ei vielä ole kiire saada käyttöön niitä. Mies oli kummallisen hermostunut eilen kävi ihan ylikierroksilla poukkoili ympäri kämppää ja tuskaili. Olisi pitänyt saada jotain mässytettävää, sekä turhautti kaikki ja hermostutti tuo Keskiviikon sosiaalityöntekijän tapaaminen. Siis en ole vuosiin tuskin ikinä nähnyt miestäni niin hermostuneena. Vitsailin sitten että ajatteles jos tuo on enne. Enne että vauvasta tulee kohta puhelu. Jostain syystä sain hieman hermostuneen järkyttyneen ilmeen vastaukseksi. No kyllä se sitten hieman rauhoittui kun tein sille pari herkku leipää mutustettavaksi ja illalla hieroin laventeliöljyllä selkää.

26.02.2020

Täällä mä nyt itken meidän ikean sohvalla. Pelassa käytiin pari tuntia istumassa Sosiaalityöntekijän kanssa. Sattuu niin pirusti etten tiedä kuinka tälläistä jaksaa enää kovinkaan pitkään. Sosiaalityöntekijä kyseli kuulumisia ja me kyseltiin milloin voitaisiin lapsi saada. Vastaus oli tietenkin että ei ainakaan tänä vuonna... 😔 mutta toki joskus voi ihmeitä tapahtua kun kaikki vaan osuu kohdalleen... vauvan tarvikkeistakin puhuttiin mitä on jo valmiina ja sosiaalityöntekijä sanoikin että tärkein mitä tarvitaan ensin on turvakaukalo, sellaista kannattaa jo katsella erillaisia ja hankkia kunnes korjasi äkkiä että siis katsella valmiiksi muttei ostaa. Tämä sai meidät vähän mietteliääksi että oisko sitä vauvaa kuitenkin tyrkyllä. No ei siitä sen enempää. Kyllä voi taas masentaa niin paljon että ei tosikaan. Eihän ne sosiaalityöntekijät ikinä kerro mitään ettei tule niitä pettymyksiä sitten. Mutta on tämäkin nyt ihan syvältä. Toivotonta touhua ja masentaa vain. Itkettää ja ärsyttää. Tekisi mieli mennä peiton alle ja masentua sinne pysyvästi. Ei tästä tule mitään. Ei sitä lasta vain kuulu vaikka odoteltaisiin maailman tappiin asti sitä. Kyllä on taas usko niin kovalla koetuksella.... Epätoivoista....