07.06.2019

Vihdoinkin Perjantai ! Aamulla herätessä oli niin kamala päänsärky ettei saanut unia jatkettua ollenkaan joten keittiöstä hakemaan buranaa ja sitten teepannulle kalkinpoisto ja keittiön siivousta jonka jälkeen pieni aamupala koostuen jogurtista ja pensasmustikoista. Sitten meninkin jo suihkua jynssäämään. Koirat seurasi silmin nähden hämmentyneinä touhujani. En ole pitkään aikaan leiponut mitään kiireiden takia ja päätin eilen että pitkästä aikaa teen kinkkupiirakkaa ja tänään sitten sen tein, juhannuksena oli tarkoitus tehdä mansikkakakku ihan juhannuksen kunniaksi ja tietysti ehkä juhlia samalla näyttöjen läpäisemistä jos niistä nyt läpi pääsee 😅 Se on kummallista mutta aina kesällä pakkaa kaikki tapahtumaan samalla viikolla. Meilläkin juhannusviikko niin täynnä kaikkea tekemistä ja tapaamisia. Onneksi ensiviikkokin menee nopeasti olen siis vain päättänyt että se menee nopeasti 😂 ja sitten onkin juhannusviikko ja jäädään odottelemaan mahdollista lopputulemaa lautakunnasta. Tuntuu turhauttavalta jankuttaa samasta asiasta koko ajan mutta koittakaa kestää tämä on itselleni tärkein asia maailmassa juuri nyt, ja yritän vain pysyä siinä että kirjoitan tänne jokapäivä jotain. Rupesin tänään myös miettimään sitä pitäisköhän opiskella joksikin vauva terapia tai mikälie onkaan ohjaajaksi. Kiinnostaisi sellainenkin ihan pienten lasten kanssa työskentely. Jää nyt nähtäväksi onko tämäkin vain jotain vauvakuumeilun sivuvaikutusta.

08.06.2019

Tänään käytiin hakemassa lisää remonttitarvikkeita jotta saimme remontin jatkumaan ja ihan mukavasti se onkin edennyt. Nyt on kaikki vaihdettavat seinät revitty alas ja kohta päästäänkin asentamaan uusia kunhan ne ensin saa mitattua ja leikattua oikean pituisiksi. Tavoitteena olisi saada juhannukseksi jo joten kuten läjään vaatehuone. Samalla haimme yhden kesäkukan terassille ja varasimme yhden rusokirsikka puun nyt ei ollut sellaista autoa jolla sen olisi kotiin saanut joten se saa odotella meitä vielä pari viikkoa. Olen pitkään haaveillut rusokirsikkapuista ja haluan lykätä niitä koko pihan täyteen 😂 jos nyt kuitenkin aloittaisi tästä yhdestä. On taas tullut mietittyä miehen kanssa lapsen kasvatus asioita ja muutoinkin lapsi asioita ja mietintää omasta vanhemmuudesta. Nyt vain odotellaan lautakunnan kokousta. Itseäni kiinnostaa vain mitä sieltä halutaan vielä tietää / tarkennusta johonkin. Mies myös miettii tätä samaa. Olisihan se kiva tietää mutta kyllähän sen tässä jonkin ajan kuluttua tietääkin. Ruoho näytti niin karmealta voikukkineen että oli sekin pakko ajaa lyhyeksi tänään. Jotenkin aavistelen myrskyä tulevaksi. Vaikka ne väittää että tänne se ei iske. Päänsärkyni on kestäny 3 päivää joten saisi luvan tulla.

 

09.06.2019

2 vuotta 4 kuukautta ja 27 päivää. On kulunut siitä kun aloitimme tämän tien. Tuntuu pitkältä ajalta niinkuin se onkin, oikeastaan en voi kuvata sitä pitkäksi ajaksi. Se tuntuu ikuisuudelta ja kaikki minuutit sen aikahaitarin sisällä tuntuu ikuisuuksien ikuisuudelta. Unelmat ja toiveet ovat syntyneet ja murtuneet sinä aikana. Turhautuminen ja katkeruus ovat tulleet tutuiksi. Itkeminen ja erillaiset tunnemyrskyt ovat tulleet jäädäkseen. Ei sitä voi sanoin kuvaille edes. Se tunne on valtava niin valtava että se sattuu. Sattuu kuin kuolisi joka päivä vähän enemmän sisältä. Mihin hävisi elämän ilo ? Mihin hävisi kaiken merkitys ? Milloin meistä tuli välinpitämättömiä ja masentuneita ? Milloin meille tuli pakkomielle lapsesta ? Milloin meidän maailma pysähtyi epätoivon mereen ? Vene seisoo tyynellä merellä ilman airoja vain me kaksi kyydissä. Kuinka täältä pääsee ikinä rantaan ?

 

12.06.2019

Tänään tuli vihdoin kauan odotetut hyttyspuitteet kahteen ikkunaan, helpottaa paljon kodinhoitohuoneessa ja suihkussa 😊 Eilen illalla mietin sängyssä paljon adoptio asioita kun mieleeni iski syvä pelko. Olen jotenkin alusta asti pitänyt sitä ihan päivänselvänä että saamme luvan mutta nyt eilen aloin pelkäämään jos emme jostain syystä saakkaan lupaa. Jos olemmekin liian köyhiä, tai sairaita tai jokin asia mille emme voi mitään. Mitä jos ne kieltää kokonaan adoption meiltä. Se olisi kauheaa en tiedä miten selviäisin siitä. En mitenkään. Viimeinenkin osa minusta joka taistelee joka päivä elämässä eteenpäin lapsitoiveen vuoksi kuolisi. Minusta tulisi tyhjä... yritä tämän tuntemuksen kanssa sitten tässä elää ja odottaa tuomiota lautakunnasta. Tuntuu kuin odottaisi oikeudenkäyntiä.

 

13.06.2019

Tänään sitten tulikin se kauan kaivattu myrsky. Meillä tuuli, satoi kaatamalla vettä ja ukkosti. Onneksi tämäkin viikko on kohta ohi. Ens viikolla on tapahtumaa täynnä koko viikko alkaen heti Maanantai aamusta. Huomenna onneksi pääsee rentoutumaan hierojalle. Tai no en tiedä voiko sitä rentoutumiseksi sanoa ehkä ennemmin kidutukseksi kun paikat on niin totaali tukossa päästä varpaisiin. Eilen illalla puhuimme miehen kanssa niistä peloistani jos adoptiomme hylätään. Hieman rauhotuin ajatuksieni kanssa, tuli vähän sellainen olo hassu olo voisin kuvailla sitä angsti nuoren kun millään ei ole väliä olotilaksi. En tietenkään tarkoita että nyt meni fiilis tähän prosessiin vaan sitä että jos nyt sitten hylättäisiin hakemus niin olotilani on haistakaa kukkanen koko byrokratia ja Suomi. Hieman jännittynyt tunnelma täällä on joka päivä enemmän kun mahdollinen kokous päivä on lähempänä ja huomaan että nukun yöt huonommin taas mitä lähemmäksi tuota päivää mennään. Ihme juttu sekin miksi sitäkään ei voi elää ihan normaalisti eikä olla lihakset jännityksessä ja suurinpiirtein tukka niin kireellä nutturalla että naamarypytkin häviää, odottamassa yhtä päätöstä ? Yks hiton paperilappuhan se vaan on ? Elämä jatkuu silti luki siinä mitä tahansa. Ehkä se sitten on se voimakas toive siellä taustalla. Vitsailtiin tossa yhtenä päivänä että oishan siinä yllätystä itselle ja isovanhemmille kun lapsia tuliskin kerralla kolmoset tai kaksoset mieskin nauroi että eipähän tarttis isovanhempien tapella kuka hoitaa ja ketä kun molemmille ois oma 😂 ois se kyllä iso shokki itsellekkin varsinkin kun vain yhtä tässä vaiheessa odottaa. Toki olemme suostuneet myös kaksosiin. Täytyypä muuten koputtaa puuta pieni väli kuitenkin saisi olla muksujen välissä 😅 vaikka jos nyt sattuisi niin käymään että tulisi useampi niin kyllä itselleni on ihan sama vaikka niitä tulisi kuusi kerralla. Kyllä silti hakisin lapsemme kotiin.

 

14.06.2019

Aloin miettiä eilen illalla kotiselvitystämme ja kun oikein kääntelin ja vääntelin sitä paristakin kohdasta mielessäni ympäri ja ämpäri niin ei siinä kyllä juuri pitäisi olla mitään mistä sitä lisäselvitystä minun mielestä voisi pyytää on se niin tarkkaan tehty mutta eihän tästäkään voi takuuseen tietenkään mennä, kun eri ihmiset sitä lukee niin onhan se selvää että kysymyksiä voi syntyä asiasta mikä itselle on aivan selvää pässin lihaa. No mielenkiinnolla jäämme odottamaan. Se on kyllä mielestäni paras tässä lupavaiheessa varautua mieluummin siihen että tulee lisäselvitys pyyntö kuin odottaa että se lupa tulee tuosta vain. Sitten ei ainakaan pety. Kysyin kerran Sosiaalityöntekijältämme tuleeko usein niitä lisäselvityspyyntöjä niin hän vastasi että melkein aina tulee. Mutta voihan se olla myös niin että hän sanoi sen siksi ettei tule petyttyä jos sellainen sitten tulee jostain syystä. No eipä siinä mitään oli niin tai näin niin lisäselvityspyyntöä odottelemme ihan vain varmuudeksi. Mitäs sillä on tässä vaiheessa enää väliä kun pitkäksi tämä prosessi kuitenkin venyy. Ehkäpä saan koulunkin käytyä ennen kuin lapsi tulee. Tämä odotusaika on hyvää aikaa keskittyä omiin juttuihin tehdä vielä sellaista mitä voi tehdä ennen lapsen tuloa.

 

15.06.2019

On kuulemma tosi yleistä nykyään että tulee lisäselvityspyyntöjä lautakunnasta varsinkin terveysasioista. Sinäänsä tuntuu oudolta koska ensin hakija joutuu kotipuolessaan lääkärin tarkistettavaksi, sitten lausunnot lähtee Pelastakaa Lapsiin ja sieltä ne menee heidän oman lääkärin syynättäväksi vielä kerran ja sieltä sitten lääkäri päättää onko terveyden puolesta ok adoptiovanhemmaksi ja sitten paperit menee Lautakuntaan vielä tutkittavaksi. Minusta on outoa että jos kaksi lääkäriä on tutkineet ja todenneet terveyden puolesta soveltuvaksi niin miksi joku lautakunta vielä pitkittää prosessia pyytämällä lisäselvitystä jostain terveys asiasta ? Jos siis oletetaan että kaikki on kattavasti jo tutkittu ja kerrottu.. Meillä ennakoitiin sen verran sosiaalityöntekijän kanssa että hain heti erikoislääkäriltä lausunnon hakemukseen mukaan. Tosin nyt epäilen että sieltä kysytään toista asiaa. Onhan se hyvä että huolehditaan lapsen edusta tarkastamalla nämä kunnolla.

 

16.06.2019

Aamulla herätessä ranteeni kutisi ja siinä oli hirveä patti tullut yön aikana. Joku verenhimoinen hyttynen käynyt sitten herkuttelemassa ja olen todella pahasti allerginen onneksi on antihistamiini puikko. Isäntä on tänään ajanut ruohon ulkona ja muutenkin tehnyt puutarhatöitä kun nyt oikein innostui siitä ja se onkin hyvä että hän tykkää touhuta ulkona. Itse viihdyn sisätiloissa hyttysmagneettisena ihmisenä enkä pidä kuumasta ilmastakaan. Illalla olisi tarkoitus jatkaa kodinhoitohuoneen remonttia. Aamulla käytin kaiken järkeni ja energiani tietokone hommissa asentamalla siihen ohjelmistopäivityksen windows 10 siinä meni aikaa koska kone ei suostunut ensin vapauttamaan tilaa tarpeeksi. Kyllähän se sinne vihdoin ja viimein sitten asentui. Adoptio asioita en ole taas miettinyt juurikaan jostain syystä nyt en uskalla enää pyöritellä päässäni yhtään asiaa. Aamulla selasin uutisia ja luin että Jutta Urpilaiselle oli kesäkuun alussa myönnetty lupa adoptioon tosin siis kansainväliseen.. tuntuu siltä kun yrität unohtaa koko asian niin sitten joka tuutista tulee adoptioon liittyviä juttuja naaman eteen. Toisaalta ei se haitannut minusta on hienoa kun joku pääsee prosessissa eteenpäin. Koomista vaan että kun itse yrittää unohtaa sitten tulee näitä ja silloin kun miettii päänsä puhki niin ei tapahdu mitään ympärillä adoptioon liittyvää.

17.06.2019

Tänään tapahtui se suuri ihme kun sitä vähiten odotti. Tänään kädet täristen avasin kirjeen Valviralta ja kuinka ollakkaan siellähän oli lisäselvityspyyntö jonka otin suhteellisen raskaasti vaikkakin sitä osasin odottaa, mutta tartuin samantien luuriin ja aloin soittelemaan lääkäreitä läpi ja kun joka paikasta kieltäydyttiin auttamasta minua varasin yksityiselle ajan jotta saan lähetteen erikoislääkärin tutkimuksiin. On tuokin typerää että ihminen tarvitsee palvelua eikä sitten saa edes. No tiedämpähän käydä jatkossakin yksityisellä maksoi mitä maksoi kun kaupungin omat ei hoitoja ja tutkimuksia anna. Eniten minua koko hommassa ärsytti se että Paperimme oli jo aikaa sitten käsitelty mutta silti ne oli kupanneet jossain kuukauden päivät ennen kuin saapuivat meidän tietoomme ! siis olisin jo tuona aikana saanut selvitettyä lisäselvityspyynnön ja olisimme voineet saada luvan ennen lomia ! On tämä kyllä ihan sanonko mistä välillä. No mutta Positiivista tässä on se että tuo lappu tuli ja kaikesta huolimatta on suuri helpotus nyt tietää mitä ne haluaa kuin arvailla. 

 

19.06.2019

Tänään on tehty Juhannus siivousta kotona, huomenna pitäisi aamun näyttötilaisuuden jälkeen keretä leipomaan mansikka kakku juhannuksen kunniaksi. Ihanaa kun saa olla lomalla eikä tarvitse murehtia mistään. No hieman kieltämättä stressaan lisäselvitystä lautakuntaan mutta en sitäkään niin paljon että yöuneni menettäisin siitä. Rusokirsikka puukin saatiin tänään istutettua pihalle. Mies alkoi eilen kaivaa sille kuoppaa mutta maa on niin kovaa että ei jaksanut kaikkea kerralla mutta kyllä se tänään multiin saatiin. Kaikki seinät on vihdoinkin saatu leikattua ja laitettua paikoilleen kodinhoitohuoneen varastoon. Sitten pitäisi aloittaa seinien saumaus ja tasoitus. Onhan tässä tätä hommaa ihan mukavasti. Jännityksellä odotan huomista näyttöpäivää. Noinkohan sitä saa nukutuksi yöllä ollenkaan 😬

 

20.06.2019

Viimeyönä en sitten saanutkaan nukutuksi ja jostain syystä koiratkin olivat todella levottomia yöllä ja ottivat hieman yhteen aamuyöllä. Heti aamusta oli sitten näyttöjen arviointi ja kaikki kolme menivät läpi joten nyt on hyvä aloittaa kesäloma ja Juhannus. Kotiin päästyäni tein perinteisen Mansikkakakun jonka teen joka kesä ja mies siivosi. Nyt ei paina mitkään asiat ja voi vihdoin rentoutua ja syksyllä taas jatketaan koulun parissa ja saavutetaan uusia asioita nyt ollaan puolivälissä ja asenne kohdallaan. Adoptio asioihin palaan jälleen Tiistaina. Kaikille oikein ihanaa Juhannusta juhlikaa rakkaiden kanssa, pitäkää huolta toisistanne. Varovasti vesillä, maalla ja jopa taivaalla. Nautitaan Suomen kesästä täysin rinnoin 🙂

 

24.06.2019

Juhannus oli ja meni. Kotona kahdestaan ja koirien kanssa. Kodinhoitohuoneen remontti on edennyt mukavasti ja kaikki seinät on vihdoin kiinni ja eilen aloitimme saumaamisen. Vaikka tekemistä vielä riittää paljon on hyvä huomata että asiat edistyy kerrankin mukavaa vauhtia kun molemmilla on energiaa ja aikaa näin lomalla. Eilen myös kaivoimme etupihalta kaikki käytävän laatat irti. Tarkoituksena on puhdistaa kaikki laatat ja siirtää takapihan puolelle jonne teemme pöydän vanhasta kaapelikelasta jonka haimme naapuriltamme viime syksynä. Täytyy vain käsitellä se tervalla. Samoin yksi puinen penkki jonka isäni toi meille kun muutimme tänne. Siitä tuleekin mainio penkki kukille kesäisin. Adoptio asioita en ole jaksanut miettiä kovin paljoa. Olen pyrkinyt nyt rauhoittamaan itseni ja keskittymään kotona oleviin projekteihin. Se asia kun ei tässä tule muuttumaan miksikään ennen syksyä niin turha tässä on siitä stressiä repiä. Kyllähän nämä viivytykset aina ärsyttää ja masentaa mutta se nyt vain kuuluu tähän asiaan ikävä kyllä.