15.12.2019

Joulu kiireet alkaa näkyä arjessa enemmän ja enemmän. Mies on tehnyt ja laittanut uusia lattia listoja taloomme ja samalla remontoinut varastoa joka on ihan pian valmis. Sosiaalityöntekijä ei ole vieläkään vastannut viestiini ja hieman luulen etten vastausta saakkaan. Tietysti ärsyttää mutta sitten tenttaan ne asiat häneltä kasvotusten vuosi tapaamisessa jos en aikasemmin saa tietoa. Onhan heilläkin ne säännöt mitä saa kertoa ja mitä ei. Eräs adoptio odottaja sanoi että hän lohduttautuu itse sillä ajatuksella että heidän lapsensa ei ole vielä syntynyt. Itse en oikein osaa tuota ajatusta mieltää lohduttavaksi. Se jotenkin tuntuu vielä kaukaisemmalta ja turhauttavammalta. Jokainen meistä on erillaisia ja käsittelee näitä tunteita eri tavalla. Minä turhaudun ja puran oloani kirjoittamalla ja keskustelemalla muiden odottajien kanssa. Lohtua tuo ne tarinat kun joku saa nopeasti vauvan tai ylenpäätänsä monen vuoden odotuksen jälkeen saa lapsensa kotiin. Tänä vuonna ei vielä meillä juhlita joulua pienen kanssa mutta ehkä joskus... Ehkä vielä jonain päivänä.

29.12.2019

Pari viikkoa vielä.. ja edelleen muistan sen kuin eilisen. Oli lunta, oli hopeinen 7 paikkainen Toyota Corolla Verso. Oli kädessäni kirjekuori, osoitteena Pelastakaa lapset. Oli 13.01.2017... Tuosta hetkestä on aikaa kohta 3 vuotta. Tuo hetki on jäänyt mieleeni kaikista hetkistä eniten. Kenties siksi että silloin luovuin ajatuksesta yrittää raskautua itse. Tuo vuosi oli kaikkein raskainta aikaa. Raskaus uutisia satoi joka suunnasta ja äitiyttä hehkutettiin joka paikassa. Vihasin sitä, vihasin itseäni, miksen onnistu tässä, vihasin negatiivisia tunteitani. Itkin ja vihasin. Yritin käsitellä suruani siinä onnistumatta, yritin vakuuttaa olevani hyvä vanhemmaksi sosiaalityöntekijälle Pelan käynneillä. Yritin iloita toisten lapsista siinä onnistumatta, on totta että suru koskettaa syvältä niin syvältä että ei saa henkeä. Kuin kala kuivalla maalla, haukkoo henkeä ja sätkii kunnes... kunnes sen maailma sumenee ja pian kaikki se kipu, tuska on poissa. Elän ns. viimeistä toiveikasta vuottani. Alusta asti olen pitänyt 2020 vuodesta. Se tuntuu hyvältä vuodelta tulla äidiksi ja isäksi. Miksi ? En osaa sanoa ehkä vain siksi että tykkään niistä numeroista. Tämän vuoden osasin jo ennustaa ettei tänä vuonna tapahdu muuta kuin lupa asioita. Jouluna sanoin miehelleni ja äidilleni että saa nähdä miten ensi vuonna joulua juhlitaan. Niin. Se ajatus tuntuu niin kaukaiselta mutta eihän sinne ole kuin 12 kk huomattavasti lyhyempi aika kuin 3 vuotta. Olen yrittänyt suhtautua siihen että lapsi tulee vasta 4 vuoden jälkeen. Mutta on vaikeaa uskotella itsellensä sellaista minkä toivoisi tapahtuvan paljon aikaisemmin.

31.12.2019

Olen onnellinen että 2019 vuosi on lopussa ja 2020 alkaa. Voi kuinka kova kaipuu on jo saada pieni ihminen syliin, jota ei vietäisi pois. Ehkä tämän 2020 vuoden aikana sellainen vihdoin suotaisiin ? 🥰 jos tähdet ja kuu oisivat juuri niin hyvässä asennossa että se juuri meihin osuisi. Kaipuu on ääretön. Mutta tähän päättyy tämä vuosi 2019 kaikkine hetkineen joita on ollut laidasta laitaan. Surua, iloa, onnea, riitoja, pelkoa ja stressiä. Kiitos kaikille lukijoille, matkaamme seuraajille. ❤ Sydäntäni lämmittää että saan jakaa tätä itselleni tärkeää asiaa, kaiken epätoivon keskellä sitä muistaa rauhoittaa itsensä miettimään näitä asioita syvällisemmin ja punnitsee eri asioita eri näkökulmista. -Kiitos

01.01.2020

Olen miettinyt paljon adoptio prosessin aikana tuota hetkeä kun lapsesta saa puhelun. Koska tunnen itseni liian hyvin ja tiedän että tunnemyrsky on valtava enkä voi pitää suutani todellakaan kiinni kun se hetki koittaa, voinkin tässä paljastaa alkuperäisen suunnitelman kuinka siis joskus ajattelin prosessin alussa että haluan ilmoittaa tutuille lapsen tulosta.

1. Ajattelin joskus youtube videoita katsellessa että olisi hauskaa salata lapsen tulo tulevilta isovanhemmilta ja muina miehinä mennä kylään ja kun astumme sisään olisikin ylläri vieras mukana. Idea kaatui siihen että edes minä en osaa sitä asiaa valehdella.

2. Laitan postissa tiedon. Taas sama juttu en malttaisi kuitenkaan pitää tietoa salassa sen aikaa että posti menee perille ja entäa jos kirje hukkuisi matkalla olisipa kiva juttu.

3. Video facebookkiin. No perjaatteessa juu mutta koska kaikki isovanhemmat eivät ole yhtä aktiivisia tuon somen kanssa se ei olisi yhdenvertaista ja mieheni kanssa emme halua jakaa lapsen kuvia somessa.

4. Tekosyyn varjolla kylään. Kutsua kaikki kylään muka kahville tai jotain ja sitten järkyttää lapsitiedolla 😂 No ei tämäkään onnistuisi ellei sattuisi olemaan jomman kumman syntymäpäivät siinä hollilla juuri silloin.

Joten niin tylsästi päädyin luopumaan kaikista näistä ja toteamaan itselleni että eiköhän se perinteinen puhelu riitä ravistamaan tulevien isovanhempien maailmaa tarpeeksi. Jos sitä itse selviää omasta järkytyksestään ensin tarpeeksi soittaakseen tuleville isovanhemmille 😂

05.01.2020

Joulu on nyt purettu kodista takaisin varastoon odottamaan seuraavaa joulua. Tänään siivottiin kotona ja vaihdettiin myös jouluverhot pois ikkunoista. On se ihmeellistä miten paljon verhotkin muuttaa huoneen ilmettä. Välillä tunnen itseni jännittyneeksi ja pelokkaaksi. Kovin odotan mitä tämä vuosi tuo tullessaan adoptiorintamalla, mutta samalla on pelkoa siitä kuinka paljon lapsi vaatii, osaako itse olla vanhemman roolissa kun se aika koittaa. Mitkä asiat muuttuu elämässä sitten. Epäilyksiä onko sitä sittenkään tarpeeksi hyvä ja valmis. Jatkuvasti sitä miettii olenko minä tarpeeksi. Sitä kun on unelmoinut koko elämänsä olevansa jonain päivänä äiti sitä on kehittänyt itselleen sellaiset odotukset että minun täytyy olla täydellinen kun sen mahdollisuuden saan, tiedän etten ole enkä yritäkkään olla. Toinen asia kun on elänyt tätä elämää vuosikausia toivoen ja odottaen niin nyt kun se on niin lähellä tai ehkä tuo on väärä ilmaisu lähempänä kuin koskaan ennen niin se muutos mitä lapsi tuo tullessaan pelottaa aivan kamalasti. Koska ainahan sitä on ollut joko yksin tai kaksin. Nyt 7 vuotta kaksin. Mieluummin toki sitä onkin lapsen kanssa mutta isoja muutoksia on tulossa aikanaan ja kyllä se pelottaa kun on jämähtänyt siihen kaksin olemiseen. Tai no onhan tässä noi 3 koiraakin hoidettavana.